Terveisiä mykkäkoulun täältä puolen!


Kun asioista ollaan eri mieltä, on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka kertovat olevansa eri mieltä ja niitä, jotka pysyvät vaiti. Mielipiteensä voi kertoa monella tapaa, toteamalla, tärkeillen tai hyökäten, mutta kunhan tulee ojentaneeksi näkemyksensä ja tunteensa toiselle. Hiljaiset ja vaitonaiset ovat niitä, jotka eivät erimielisyyden kynnyksellä kykene antamaan itsestään mitään tai ottamaan mitään vastaan. He jähmettyvät tummanpuhuviksi, nakkelevat niskojaan ja poistuvat tilanteesta – fyysisesti tai henkisesti. Hiljaiset hallitsijat. Mykkäkoulua ei ole se, että lähtee muutamaksi tunniksi vaikkapa lenkille tuulettumaan ollakseen tämän jälkeen valmiimpi vuorovaikutukseen. Mykkäkoulu tarkoittaa yhteyden tietoista katkaisemista toiseen, senkin jälkeen kun pöly on jo laskeutunut. Toisen pitämää mykkäkoulua ei voi olla huomaamatta, se näkyy kilometrien päähän. Näin minulle on ainakin sanottu. Minä olen nimittäin yksi niistä, joka ilmapiirin kiristyessä vetäytyy.

Mykkäkoulu on sanana varsin erikoinen kehitelmä. Alun perin sillä on viitattu mykkien tai kuuromykkien kouluopetukseen, mutta vähitellen se on saanut tämän abstraktimman merkityksen. Mykkien koulussa ei toden totta puhuta, mutta sanan nykyiseen merkitykseen liittyy olennaisesti myös murjotus ja mökötys. Näin ymmärrettynä olisin loistava mykkäkoulun opettaja! Mykkäkoulun perusopinnot koostuisivat viidestä kurssista: Johdatus mykkäkoulun perusteisiin, Torju ja jätä tunnistamatta tunteesi, Välttely voittaa väittelyn, Hiljaisuuden anatomia ja Ei sitä ennenkään puhuttu.

Jos tunnet jonkun, jolla on taipumusta vajota synkkyyteen ja joka ei tällöin halua vastaanottaa sinulta mitään, olet kenties kuullut hänen suustaan myös jonkin seuraavista lauseista:

”Ei mulla mikään ole.”


”Annetaanko asian nyt olla.”

”Älä viitsi jankata.”

”En mä vaan osaa sillä tavalla jutella.”


Olet ehkä myös nähnyt ja kokenut jotakin seuraavista:

Ohi katsominen.

Selän kääntäminen.

Sohvan nurkassa murjottaminen.

Koko olemuksesta huokuva välinpitämättömyys.


Mykkäkoulua pitävä ei ole mikään reppana. Hän tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Ainakin minä tiedän – tunnen jokaisen katseen luissani ja tiedän jokaisen väistöliikkeeni satuttavan toista. Mykkäkoulu on toisen rankaisemista siitä, että ei itse kestä omia hankalaksi kokemiaan tunteitaan. Mykkäkoulu on toisen hylkäämistä. Mykkäkoulu on vallankäyttöä.

Pitkän aikaa mykkäkoulun pitäminen oli minulle täysin automaattinen reagointitapa. Aivan kuin kuumaa kattilaa koskiessa kiskaisee käden pois. Se on refleksi. Jos koin jossakin tilanteessa ulkopuolisuutta, turvattomuutta tai avuttomuutta, niin kiskaisin itseni pois - mitään sanomatta, mitään uskaltamatta. Se oli refleksi. Vanhemmuus on, luojan kiitos, pakottanut minut vihdoin ottamaan vastuuta omista tunteistani ja tavoistani reagoida. Muutos ei ole helppo, sillä parhaimpina vuosinani olen takuulla paininut mykkäkoulun SM-sarjassa, mutta useimmiten osaan jo toimia toisin. Suurin oivallus itselleni on ollut nimenomaan tuo hylkäämisen kokemuksen tuottaminen. Taipumus mökötykseen ei ole mikään hitusen rasittava ominaisuus, vaan se on tuhoava käyttäytymismalli, missä toisen hylkäämisellä pyrkii kontrolloimaan tilannetta. Miksi ihmeessä haluaisin tällä tavalla rangaista minulle kaikista rakkaimpia ihmisiä?

Tässä edellä mainitut lauseet suomennettuna:

”Ei mulla mikään ole.” Mulla on turvaton ja epävarma olo.

”Annetaanko asian nyt olla.” En uskalla kertoa, miltä musta tuntuu.

”Älä viitsi jankata.” Pelkään, että hermostut muhun lopullisesti.

”En mä vaan osaa sillä tavalla jutella.” Minä päätän miten ja koska jutellaan.

... ja toimintatavat:

Ohi katsominen. En uskalla olla lähellä.

Selän kääntäminen. En uskalla olla lähellä.

Sohvan nurkassa murjottaminen. En uskalla olla lähellä.

Koko olemuksesta huokuva välinpitämättömyys. En uskalla olla lähellä.


Jos harrastat mykkäkouluja, niin pysähdy hetkeksi miettimään, että haluaisitko toimia toisin. Jos vastasit myöntävästi, niin kaikki on silloin mahdollista. Mieti mistä olet mahdollisesti saanut mallin mököttämisellesi ja mitkä ovat sinun ”punaiset pisteesi”? Nämä pisteet ovat niitä, kun joku sanoo tai tekee jotain, minkä seurauksena jähmetyt ja käännyt sisäänpäin. Kun mietit tällaisia tilanteita, tekee varmasti mieli etsiä syitä ensisijaisesti itsensä ulkopuolelta. ”Koska hän sanoi ja teki näin, niin mua sitten alkoi ottamaan päähän”. Ensiarvoisen tärkeää on kohdistaa katse ennen kaikkea itseesi: ”epämukavassa tilanteessa en osaa sanoa tai tehdä mitään ja sekös ottaa päähän. Avuttomuuttani kostan tämän pysymällä vaiti.”

Mikään ei ole niin palkitsevaa kuin panssarin riisuminen ja toisen lähellä pysyminen – vaikka kuinka tuntisi pelkoa, hätää, heikkoutta tai huonommuutta. Oikeassa seurassa tulee sellaisenaan vastaanotetuksi ja rakastetuksi ja kokee olevansa turvassa. Ja sitähän me kaikki janoamme, murjottajat kenties kaikkein palavimmin.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives