26.2.2019

Eläimen yksi ainoa elämä


Kanasuikaleista se alkoi. Kana oli halpa ja monikäyttöinen ruoka ja söimme sitä aikanaan paljon vaimoni kanssa. Raskaana ollessaan hän kuitenkin ilmoitti ettei enää halua syödä kanaa. Niillä on niin huonot elinolot, hän kuiskasi ja tuijotti suikalepakettia kädessäni. Tottahan se on. Suomalainen broileri elää viiden viikon ikäseksi noin 25 000 yksilön parvessa kunnes koko joukko teurastetaan. Tainnutukseen käytetään joko hiilidioksidikaasua, joka aiheuttaa eläimelle tukehtumisen tunteen, tai vaihtoehtoisesti broilerit altistetaan vesialtaassa sähkövirralle. Kanan luonnollinen elinikä olisi keskimäärin seitsemän vuotta. Kanat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka ovat nopeita oppimaan ja suoriutuvat monimutkaisistakin tehtävistä - jos niille annetaan tähän mahdollisuus. 

Totesin vaimolleni, että pystyn elämään ilman kanaa.


Vähitellen luovuimme myös punaisesta lihasta. Niin hyvää kuin jauheliha onkin makaronilaatikossa tai porsaan suikaleet wokissa, alkoi lihan saatavuus tuntua jollakin tapaa vääristyneeltä. Lihaa on kaupoissa yksinkertaisesti liikaa ja liian halvalla. Suomalaiset syövät yhä enemmän lihaa, jonka valossa koko eläintuotanto alkoi nostaa pintaan kiperiä kysymyksiä. Nappaamalla kaupasta suojakaasuun pakatun lihapaketin on kuluttaja varsin kaukana niistä olosuhteista, joissa paketin sisältö on kasvanut. Rasiaan päätyminen on eläimen elämän ainoa tarkoitus. Sosiaalietiikan tohtorikoulutettava Noora Viljamo nosti artikkelissaan Tuotantoeläinten kärsimys - merkillistä vai merkityksetöntä esiin englantilaisen teologi Andrew Linzeyn tulkinnan eläimistä irrationaalisina olentoina. Toisin kuin ihminen, eläin ei kykene rationalisoimaan kokemaansa kipua tai vangittuna olemista. Tästä syystä Linzey haastaa ihmisen nimenomaan kantamaan vastuun eläimen kärsimyksestä:

"..mikäli oletamme, että eläimillä ei ole sielua, ei niiden kokemalle kärsimykselle ole odotettavissa minkäänlaista hyvitystä myöskään tuonpuoleisessa elämässä. Sen vuoksi meidän tulisi ottaa niiden tässä, ainoassa elämässään, kokema kärsimys sitäkin vakavammin."

Mitä suomalaisen tuotantoporsaan elämään tulee, elää se yleensä kolmesta neljään kuukautta, jonka jälkeen se teurastetaan (useimmiten tainnutus tapahtuu jo mainitulla hiilidioksidikaasulla). Ilman teurastusta sian elinikä olisi keskimäärin 20 vuotta. Sika on utelias ja älykäs eläin, joka tarvitsee tilaa sosiaaliseen käyttäytymiseensä ja riittävästä tonkimis- ja tutkimismateriaalia. Näiden puute osana tehotuotantoa johtaa esimerkiksi hännänpuremisiin ja aggressiivisiin yhteydenottoihin sikojen välillä. 

Entäpä lehmä? Maitotuotteita varten kasvatetaan lypsylehmiä ja emolehmät päätyvät lihatuotteiksi. Lehmän luonnollinen elinikä on 15-20 vuotta, mutta tehotuotanto lyhentää lehmän eliniän keskimäärin viiteen vuoteen. Lehmä on laumaeläin ja laumassa vallitsee tarkka arvojärjestys. Ahtaissa tiloissa lehmä ei mahdu väistämään ylempiarvoista yksilöä ja aggressiivisia yhteenottoja tapahtuu myös lehmien välillä. Muita tuotantolehmien hyvinvointiongelmia ovat vasikoiden nupoutus (sarvenaiheiden tuhoaminen ilman kivunlievitystä) ja alle puolen vuoden ikäisten vasikoiden suuri kuolleisuus, sekä utare- ja sorkkasairaudet kovien makuupaikkojen takia.


Totesin vaimolleni, että pystyn elämään ilman punaista lihaa.


Kirjoitin viime lokakuussa minun ja vaimoni siirtymisestä vegaaniseen ruokavalioon. Se alkoi kokeilusta ja sillä tiellä olemme edelleen - vaimoni tiukasti ja minä pallottelen vegaaniuden ja kasvisruokavalion välimaastossa. Syön välillä kananmunia ja juustoja, mutta saman tehotuotannon aikaansaannoksiahan nekin ovat. Suomessa munijakanat elävät vuoden verran joko häkeissä (60%), lattia- (30%) tai ulkokanaloissa (10%), kunnes nekin tainnutetaan kaasulla ja lopetetut kanat päätyvät turkiseläinten rehuksi. Lypsylehmät taasen eivät yleensä saa hoitaa omia jälkeläisiään, vaan emo ja vasikka erotetaan toisistaan heti poikimisen jälkeen. Liian voimakas satsaus nimenomaan lypsylehmien maidontuotantoon aiheuttaa lehmille yhä enemmän tuotantorasitussairauksia. 


Aluksi suutuin vaimolleni, kun hän haastoi minua tässä asiassa, mutta hän on oikeassa. Punainen liha ja maito, kana ja kananmunat kulkevat käsi kädessä. Haluaisin vain olla välittämättä, mutta se on koko ajan vain vaikeampaa.


Välillä tuntuu, että koko systeemi on täysin mätä ja eettisiä, mahdollisimman vähän kärsimystä, aiheuttavia valintoja on mahdottoman vaikea tehdä. Oli kyse sitten ruuasta, vaatteista tai ympäristöstä. Jos ostan jotakin, erityisesti jotain halpaa, on hyvin todennäköisesti joku ihminen, eläin tai luonto siitä kärsinyt. Sitä ei vain lue paketissa.       


Miten tässä yhteiskunnassa voi elää riittävän hyvää elämää satuttamatta mitään tai ketään?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti