Kutsun sitä vallankäytöksi


Olin 6-vuotias, kun siskoni sai lapsen. Hänen kasvettua leikki-ikäiseksi leikimme silloin tällöin yhdessä. Kuusi vuotta oli kuitenkin massiivinen ikäero tuossa vaiheessa ja koululaisena tiedostin sen. Ajattelin, että koska olen vanhempi ja tajuan asioita paremmin, niin se antaa minulle tiettyjä valtuuksia. Voin esimerkiksi valita leikin, laatia säännöt, valvoa leikin kulkua ja ohjata toista lempeästi (ja joskus vähemmän lempeästi), jos hän ei teekään niin kuin minun mielestäni pitäisi. Koin, että meistä kahdesta minulla oli kokonaiskuva kaikesta, joten ajattelin kantavani tällä tavalla myös vastuuta. Valitsin leluista aina parhaat päältä, olivat ne sitten legoja tai sankarihahmoja, ja jätin tylsemmät lelut hänelle. Perustelin asian niin, että koska tiedän miten leluilla leikitään oikein, niin näin kuuluu toimia. Silkkaa vallankäyttöä ja kiusantekoa toisin sanoen. Noh, olin 10-vuotias, enkä oikein tajunnut typeryyttäni.

Viime viikkoina evankelis-luterilaisen kirkon sisällä (ja vähän sen ulkopuolellakin) on kohistu konservatiivikristittyjen laatimasta nuorille suunnatusta oppaasta Kutsuvat sitä rakkaudeksi. Mukana oppaan teossa on ollut monia kristillisiä järjestöjä ja kirkkoja, muun muassa Sley, Kansanlähetys, Adventtikirkko, Baptistikirkko jne. Oppaan pointtina on käsitellä seksuaalisuutta Raamatun valossa. Julkista keskustelua ja vääntöä ovat aiheuttaneet seuraavat (kontekstin huomioiden eivät ehkä niin yllättävät) ohjeistukset: seksi kuuluu avioliittoon, itsetyydytyksestä varoitetaan, ehkäisymenetelmät ovat yhtä kuin abortti ja mies on perheen pää.
Silmäilin kirjasen läpi ja löydettyäni homoseksuaalisuuden niputettuna Rakkaus eksyksissä -luvun alle, olin mielipiteeni muodostanut. Opas on ahdistava, ahdasmielinen, kapeakatseinen ja jopa vaarallinen nuoren käsissä. Homojen kohdalla esiin nostetaan syntiinlankeemus, vääryydentekijät ja kamppailu seksuaalisten houkutusten kanssa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen oli keskustelemassa oppaasta Yle:n Horisontti-ohjelmassa:

"Kyllä se, että meillä on homoseksuaalisuutta, niin se on yksi seuraus syntiinlankeemuksesta. Ei Jumala alunperin luonut ihmisiä homoseksuaaleiksi, vaan loi miehen ja naisen heteroseksuaaliseen suhteeseen ja avioliittoon ---

Jonkun ihmisen kohdalla voi olla niin, että mitään muutosta ei tule. Hänellä säilyvät ne homoseksuaaliset tunteet, hän on ihan yhtä arvokas ja mun mielestä ehdottomasti seurakunnassa täytyy sellaiset ihmiset niinku pystyä kokemaan olevansa ihan täysivaltaisia sisaria ja veljiä mukana, mutta eihän tämän kristillisen avioliitto-opetuksen ajatus koske pelkästään homoseksuaaleja. Meillä on paljon esimerkiksi naimattomia, sinkkuja, joka ei löydä puolisoa. Heidänkin kohdallaan se Raamatun opetus on sama, seksi kuuluu avioliittoon, hekin joutuvat ikään kuin kilvottelemaan sen oman seksuaalisuutensa kanssa."

Kuuntelin Päivin rauhallista ääntä ja katselin hänen hymyileviä kasvojaan ruudulta. Siinä oli nainen, joka on ollut 33 vuotta naimisissa. Hän on aikanaan rakastunut, mennyt naimisiin ja on nyt viiden lapsen äiti. Avioliitto on ollut ilmeisen onnellinen, kerta he ovat Niilo Räsäsen kanssa kirjoittaneet avioliitosta kirjankin (Avioliitto - mistä on kysymys?). Päivi Räsänen on jo pitkään istunut sellaisten elämän rakennuspalikoiden päällä, jotka ovat monelle totta, mutta vähintään yhtä monelle vain kaukainen haave. Ja tässä kohtaa törmään aina uudestaan siihen mykistävään todellisuuteen, jota en homoseksuaalina, kristittynä perheenäitinä tule koskaan ymmärtämään. Miten ihminen, joka on romanttisessa mielessä saanut vuosikymmenien ajan rakastaa ja kokea olevansa rakastettu ja tämän lisäksi saanut olla äiti viidelle lapselle, voi täysin pokkana kieltää sellaisen elämän joltakin toiselta? 

Kaikki eivät halua parisuhdetta tai perhe-elämää, mutta ne jotka haluavat, niin heillä tulisi olla kaikki maailman vapaus tavoitella niitä itselleen. Kaikki eivät tapaa sitä oikeaa tai yrityksistä huolimatta saa lasta, mutta heillä tulisi olla kaikki maailman vapaus tehdä voitavansa ja hyödyntää olemassaolevia keinoja - jos vaikka tärppäisikin. Miten voi olla, että niin moni kristitty kokee olevansa oikeutettu eväämään nämä vapaudet tietyiltä ihmisryhmiltä? "Hän on ihan yhtä arvokas" on paskapuhetta ihmiseltä, jolla on kaikki, ihmiselle, jolla ei ole mitään. Se on kuin kohtaisi aavikolla kuivumistilassa makaavan ihmisen ja hörppäisi tämän edessä aimo kulauksen vettä, mutta ei tarjoaisi vettä toiselle:

Olet ihan yhtä arvokas, mutta vain minä voin juoda tätä vettä.

Seksuaalietiikkaa tiukasti kontrolloivat konservatiivikristityt ovat kuin minä 10-vuotiaana. He luulevat omaavansa kokonaiskuvan, joka antaa heille tiettyjä valtuuksia. He valvovat leikin kulkua ja ohjaavat toisia leikkimään oikein. He valitsevat parhaat lelut itselleen ja vaativat, että toinen leikkii niillä huonommilla. He kuvittelevat toimivansa toisen parhaaksi, vaikka todellisuudessa he vain käyttävät valtaa - väärin.

Vaimoni ja lapseni tekevät minut käsittämättömän onnelliseksi. Se, että kokee olevansa rakastettu ja kaivattu, kannattelee minua joka päivä. Vastaavaa rakkautta toivon ihan jokaisen ihmisen elämään; enkä ikimaailmassa riistäisi sitä mahdollisuutta keneltäkään. En koskaan.

Kun lapseni syntyi kaksi vuotta sitten, huomasin pian syntymän jälkeen, että kihlasormuksestani oli irronnut yksi pieni timantti. Päättelin sen olevan Jumalan huumorintajua. Sitähän sanotaan, että vielä syntymätön lapsi on aikanaan ollut tuikkeena äitinsä tai isänsä silmäkulmassa. Koska olemme vaimoni kanssa tarvinneet lahjoitettuja sukusoluja, eikä minulla ollut siinä osaa eikä arpaa, oli sormukseni näin ollen se ainoa tuikkiva tekijä. Jumala irrotti sormuksestani sen yhden pienen timantin, että muistaisin minäkin olevani ihan yhtä arvokas.

Niin suuri ja rakastava Hän on - ja ihmistä onneksi paljon suurempi.

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives