1.10.2018

Minäkö vegaani - miten tässä näin kävi?


Myönnetään, en ole kauhean ympäristötietoinen ihminen. En ole koskaan ollut. Olen surutta heittänyt kaiken, niin metallit kuin banaaninkuoret, sekajätteeseen, syönyt paljon lihaa, ostanut vaatteet ja tavarat uusina ja ennen kaikkea ohittanut olankohautuksella kaiken informaation ympäristöystävällisistä valinnoista ja kestävästä elämäntavasta. En ole kokenut olevani vastuussa mistään, vaan minulle tärkeitä arvoja ovat olleet helppous ja edullisuus. Minua vartenhan täällä eletään!

Vaimoni jakoi kanssani tätä lyhytnäköistä elämää, kunnes hän tuli raskaaksi. Äitiys ikään kuin kiskoi hänet ulos siitä itsekkäästä sopesta, jossa meillä molemmilla oli varsin mukavat oltavat. Olen sieltä uumenista sitten itsekseni seurannut kuinka kuluneen kahden vuoden aikana arkeemme on pikkuhiljaa hiipinyt monia muutoksia. Keittiössämme onkin nyt seitsemän eri kierrätyspistettä, punaisen lihan syönti on vähentynyt radikaalisti ja ostamme nykyään lähes kaikki vaatteet, lelut ja kodin tavarat käytettynä. Viime kuukausien aikana vaimoni tahtotila ja halu huomioida kulutustottumusten ympäristövaikutukset ovat vain kasvaneet. Pessimistinä olen ajoittain tuhahdellut, että näprääminen on täyttä ajanhukkaa. Näpräämisellä viittaan esimerkiksi välipalarahkan purkuoperaatioon, josta syömisen jälkeen erotellaan toisistaan alumiinikansi, pahvikääre ja itse purkki. Isossa mittakaavassa, esimerkiksi kansainväliseen ilmastopolitiikkaan suhteutettuna, näen tällaisen näpäräämisen totaalisena ajanhukkana. Tai näin sen aikaisemmin niin. Kun tarpeeksi monta kertaa tekee ja toistaa arjen pieniä muutoksia, kuluttaa vähemmän ja ennen kaikkea punnitsee omaa vastuullisuuttaan lapsensa silmin, ei paluuta entiseen ole. Vanha elämäntyyli tuntuu lähes absurdilta, jota ei jälkipolvelleen halua välittää.


Näpäräämistä hevimpi aste on vegaaninen ruokavalio, sillä lihan ja maitotuotteiden välttäminen on tutkitusti merkittävin tapa, jolla yksittäinen ihminen voi vähentää päästöjään ja ilmaston kuormitusta. Olemme siis vaimoni kanssa vähitellen jättäneet ruokavaliostamme pois eläinperäisiä tuotteia ja tämä lokakuu olisi tarkoitus elää täysin vegaanina. Jos molempien elimistöt tottuvat ruokavalioon, niin tarkoituksena olisi myös jäädä tälle tielle. Joulukuussa kaksi vuotta täyttävä lapsemme syö vielä toistaiseksi kasvispainotteista sekaruokaa ja hänen ruokavalionsa suunta on vielä yhteisen pohdinnan alla. Vaikka vegaaniruokavalio sopii kaikenikäisille, vaatii sen toteuttaminen pienten lasten kohdalla erityistä huolellisuutta ja tätä aiomme yhdessä vielä perehtyä.

Loppujen lopuksi monet kulutustottumuksiin liittyvät muutokset ovat tapahtuneet varsin kivuttomasti, kun ne on toteutettu vähitellen. Nyt tuntuu jo varsin vieraalta ajatus jauhelihan syömisestä tai kreisistä shoppailupäivästä, jonka päätteeksi kantaisi kassikaupalla kotiin halvalla tuotettuja vaatteita. Olen näköjään itsekin siis ryöminyt ulos entisestä mukavuuspesästä, kiitos vaimoni. Enkä ole oikeastaan nähnyt asiassa vaihtoehtoja, koska mikä on hänelle tärkeää, on sen oltava myös minulle.

Tuo mukavuuspesä on muuten aika kuvaava ilmaisu. Oli äärimmäisen mukavaa elää välinpitämätöntä ja yltäkylläistä elämää. On äärimmäisen epämukavaa pysähtyä ajattelemaan esimerkiksi sitä, että jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa. Maailman nykytila on ympäristön näkökulmasta hälytystilassa. Voivottelun sijaan tartun kuitenkin mieluummin Barack Obaman lausumaan ajatukseen (John F. Kennedya siteeraten), johon hän lopetti Suomen vierailunsa; ei ole olemassa ongelmaa, joita ihminen ei pystyisi ratkaisemaan.

Näpräämisellä, vegaaniruokavaliolla ja rohkealla, toiveikkaalla mielellä kohti alkanutta lokakuuta!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti