17.10.2018

Mikä heterosuhteissa ihmetyttää


Maanantain Bachelorette Suomi -jaksossa kumppania etsivä Jenny kuvaili itseään rakkaudessa vanhanaikaiseksi. Treffeille päästyään hän odotti toiselta läheisyyttä ja suudelmaa, mutta pettyi, kun ei niitä saanut. Hän ei itse voinut olla asian suhteen aktiivinen, koska miehen kuuluu tehdä aloite.

Kun on itse jakanut arkensa ja elämänsä jo pitkään toisen naisen kanssa, huomaa välillä kummeksuvansa joitain cis-heterosuhteissa toistuvia ilmiöitä ja käytäntöjä. Heti samaan hengenvetoon haluaisin alleviivata, että inhoan yleistämistä. Tiedän, että ihmiset ovat yksilöitä ja heterosuhteet keskenään erilaisia; mutta eivät ilmeisesti niin erilaisia, sillä muuten en keksisi tästä aiheesta mitään kirjoitettavaa. Ne tuntemani heterosuhteet, joissa jokin ilmiö ei toteudukaan, tuntuvat poikkeuksellisuudellaan vain vahvistavan seuraavia havaintojani. Ja vielä - jos kukaan lukija ei tunnista itseään tai tuttujaan tästä teksistä, niin hyvä! Se osoittaa vain sen, että olenkin auttamattoman väärässä. 

Miksi miehiä ja naisia kiinnostavat eri asiat?

Pariskunnat saattavat yhdessä harrastaa jotakin, mutta monilla on myös omia juttuja, joista toinen ei niin innostu. Itse pidän esimerkiksi lukemisesta ja kuntosalilla käymisestä, puolisoni taas kodin sisustamisesta ja metsässä kävelemisestä. Näin varmasti monilla. Eräältä tuttavalta pääsi kuitenkin spontaani huudahdus hänen vieraillessaan meillä kotona: "kyllä huomaa, että täällä asuu kaksi naista, on niin kaunista!".  Kommentti oli äärimmäisen kiinnostava. Tuntuu nimittäin siltä, että heterosuhteissa yksilölliset kiinnostuksen kohteet eivät synnykään vain persoonallisten erojen, vaan myös sukupuoliroolien pohjalta. Jälkimmäinen on kaikkia niitä ilmaisuja, joilla yksilö näyttää itselleen ja muille olevansa mies tai nainen. Kahden naisen koti on kaunis, koska... naiseuden toistoon kuuluu kodista huolehtiminen? Sisustustyynyjä asetteleva, järjestystä vaihtava ja kodin kauneutta vaaliva mies ei ole se tyypillisin toinen osapuoli heterosuhteessa - ainakaan omien havaintojeni perusteella. Enkä ihan ymmärrä tälle syytä, mutta liitän sen sukupuolen ilmaisun normeihin. Muita normeja, joissa olen havainnut sukupuolivinoumaa, on esimerkiksi kalastus, sijoittaminen ja penkkiurheilu (enemmän miehiä) ja käsityöt, aikuisten väristyskirjat ja vapaaehtoistyö (enemmän naisia).   

Miksi kiinnostuksen kohteesta saattaa muodostua pariskuntaa erottava tekijä?

Erottavaksi tekijäksi jokin kiinnostuksen kohde muodostuu siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli alkaa kärsiä siitä. Yksi esimerkki on digipelaaminen. Olen kuullut ja nähnyt sellaista perhearkea, jossa mies jämähtää tietokoneen ääreen ja pelaa tuntikausia, päivittäin. Ongelma tuntuu olevan sangen yleinen myös googlettamisen perusteella: mies pelaa tuottaa paljon hakutuloksia, nainen/vaimo pelaa ei niinkään. Jaksan ihmetellä tätä, koska tuntuu etten löytäisi omassa arjessa mitenkään aikaa pelisessiolle. Illat täyttyvät pyykinpesusta, ruuanlaitosta, siivoamisesta ja lapsen kanssa touhuamisesta. Tilastollisesti aktiivisten pelaajien määrä on poikien ja miesten kohdalla korkeampi (Pelaajabarometri 2015), mutta mikä muu selittää peleihin uppoutumista keskellä kodin arkea? Sukupuoliroolit tässäkin asiassa?

Toinen konkreettinen esimerkki erottavasta tekijästä on miesparkit. Nämä rakentuvat sen oletuksen varaan, että on jokin toiminta, joka kiinnostaa vain naisia, ja miehille täytyy täksi ajaksi järjestää miehuuden toistoa tukevaa toimintaa. Esimerkiksi Raumalla järjestetään vuosittain pitsiviikot ja tapahtuman yhteyteen on avattu miesparkki, jossa on tarjolla "äijämäistä toimintaa, kuten makkaraa ja stressipölkky turhautumisen naulaamiseen" (Kaleva.fi). Minua ei niinkään häiritse itse parkin olemassaolo, mutta sen sukupuolirooleja vahvistava nimitys kylläkin. Tietenkään miehet eivät voi kiinnostua pitseistä, koska koko sosiaalinen ilmapiiri on ajanut heitä jo pikkupojista aivan toisenlaisiin intresseihin.

Miksi tunteita ei tunnisteta tai niistä ei puhuta?

Monesti olen naisen suusta kuullut jonkinlaisen version lauseesta "ei sen kanssa voi tapella, kun ei se edes huomaa mun olevan sille vihainen!". Tätäkään en ymmärrä. En suostu uskomaan, että miehet olisivat vain viileän välinpitämättömiä, vaan syyn täytyy piileä jossakin muualla. Miksi toisen suuttuminen tai mielipaha jää tunnistamatta ja/tai miksi sitä ei uskalleta ottaa puheeksi?

Elokuussa uutisoitiin Helsingin yliopiston väitöskirjatutkimuksesta, jonka mukaan miehet ovat naisia alttiimpia voimaan huonommin avioeron jälkeen (Ero osuu miehiin kipeämmin ja jopa kuolemanriski kasvaa). Suurimmalle osalle ero, joka tapahtuu huomattavasti useammin naisen kuin miehen aloitteesta, tulee toiselle täysin yllätyksenä. Yksi tekijä, jolla tätä yllätyksellisyyttä on selitetty, on monien miesten välttelevä tai tiukasti kontrolloitu tapa osoittaa tunteitaan parisuhteessa. Ongelmia ei oteta suhteen aikana vakavasti tai niistä ei haluta puhua. Väestöliiton psykoterapeutti Keijo Markova totesi viittamassani Hesarin jutussa, että parhaimmillaan mies voi kuitenkin hyötyä erokriisistä ja vielä paljon enemmän naiseen verrattuna. Se voi olla "pakotetun kasvun mahdollisuus". On tietenkin sääli, että monien kohdalla tilanteen täytyy eskaloitua tähän pisteeseen saakka. Voisiko tätä ennaltaehkäistä esimerkiksi poikien tunnetaitojen ja herkkyyden vahvistamisella jo pienestä pitäen?

Yhteenvetona todettakoon, että vahvat sukupuoliroolit parisuhteessa voivat mielestäni kahlehtia suhteen osapuolia liikaa. Täytyy olla tietynlainen, koska sukupuoli. Pahimmillaan tämä tuottaa vain yksinäisyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Haluan kuitenkin painottaa, että tämän pohdinnan tarkoituksena ei missään nimessä ollut asettaa minua tai omaa parisuhdettani heterosuhteiden yläpuolelle. Kahden naisenkaan suhde ei ole millään tavalla täydellinen ja siihen liittyy omat haasteensa. Niistä lupaan kirjoittaa ihan oman postauksen. 

2 kommenttia:

  1. Kaikki ei osaa tunnistaa niitä tunteita, eikä se tarkoita että ihminen olisi kylmä tai välinpitämätön. Tai saattaa tunnistaa mutta ei ole kerta kaikkiaan mitään keinoja käsitellä niitä. Tää on sellainen asia missä olen itse törmännyt siihen että oletetaan että pitäisi osata vaikka ihmisten välinen vaihtelu on suurta ja osa ihan oikeasti tarvitsee sen että ne asiat opetetaan. Eikä ole silti sen huonompi ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei todellakaan ole kenenkään huonommuudesta tai paremmuudesta! Olen vilpittömän pahoillani jos tekstistä välittyi tällainen viesti. Toiset ovat tunnetaitojen suhteen valmiimpia ja toiset tarvitsevat siinä enemmän apua, mutta pelkästään näiden pohjalta ei voida leimata ketään lämpimäksi tai kylmäksi. Tätä ajatuskulkua yritin nimenomaan väistää, siinä ilmeisesti epäonnistuen.
      Tuon väitöskirjatutkimuksen pohjalta halusin jättää pohdittavaksi juurikin tuon ajatuksen, että lasten (ja erityisesti poikien), tunnetaitojen ja herkkyyden vahvistamisella voitaisiin turvata se, että ainakin nykyistä useammalla olisi niitä keinoja tunnistaa, käsitellä ja näyttää tunteita. Yritin välittää vähän tuota samaa ajatusta kuin sinulla, eli ettei oletettaisi mitään vaan nähtäisiin tunnetaidot tärkeinä, sukupuolesta riippumatta.

      Poista