Ensilento tuulitunnelissa!


Olen monta kertaa elämäni aikana nähnyt unta lentämisestä. Lentounet ovat aina toistaneet samaa kaavaa; juoksen niityllä tai muulla isolla aukiolla, juoksen ja juoksen, kunnen jalkani irtoavat maasta ja huomaankin juoksevani ilmassa. Maankamara loittonee ja talot muuttuvat pisteiksi. Teen koko kehollani töitä, että pysyn ilmassa ja saan käsilläni ohjattua suuntaa ylös ja alas. Tunne on huikea. Sitten herään. En usko sielunvaellukseen tai menneisiin elämiin, mutta olen aina jaksanut hämmästellä sitä, miten lentäminen on voinut unissa tuntua niin mahdottoman todelliselta.

Suomessa on muutama paikka, joissa lähes kuka tahansa voi kokeilla lentämistä! Niin sanottu tuulitunneli löytyy Pyhtäältä Sirius Sport Resortista ja Helsingistä Redi-kauppakeskuksesta. Varasin alkusyksystä tähän jälkimmäiseen, Fööni-vapaalentotunneliin, minulle ja vaimolleni lennot. Ajatuksena oli yllättää vaimoni hänen nimipäivänään ja eilen koitti tämä päivä! Tähdet olivat kohdallaan, lastenhoito järjestyi ja yllätys onnistui täydellisesti. Vaimoni oli laittautunut hienoksi - ajatteli varmaan, että vien hänet kivaan ravintolaan tai muuta vastaavaa.

- Ei saatana

kuului ensireaktio, kun astuimme Föönin tilaan sisään. Tunneli oli keskellä baarin kaltaista tilaa, ihmiset istuivat pöydissä, joivat olutta ja katselivat, kun haalariin ja kypärään pukeutunut hahmo liiteli tunnelin sisällä. Itseäni alkoi myös jännittämään siinä vaiheessa, kun menimme "lähtöselvitykseen" ja kuulin henkilökunnan jututtavan erästä lennosta haaveilevaa:

- Kyl sen olkapään täytyy olla kunnossa, se voi helposti mennä tossa sijoiltaan.

Apua! Mihin olin meidät tuonut?

Jokaisen lennolle ilmoittautuvan täytyy allekirjoittaa ja palauttaa vastuunvapautuslomake, jossa vakuuttaa, että ei ole esimerkiksi raskaana tai alkoholin tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Lentää saa jokainen perusterve, 5 vuotta täyttänyt ja alle 125 kiloa painava henkilö. Ilmoittautumisen jälkeen kouluttaja keräsi ryhmämme kasaan, meitä oli yhteensä neljä henkilöä illan viimeisellä lennolla, ja pääsimme laittamaan varusteet päälle. Lentohaalari puettiin omien vaatteiden päälle, omat kengät sai pitää jalassa (vaimollani oli tosin saappaat, joten hän sai paikan päällä toiset lenkkarit) ja saimme kypärät päähämme.

Itse koulutus oli varsin lyhyt. Kouluttajamme oli todella rento ja mukava nuori mies, joka kävi läpi lennolle keskeiset asiat; jokainen saa kaksi minuutin kestävää lentoa tunnelissa, hän on siellä aina meidän kanssamme ja rentona on hyvä yrittää olla. Tunnelissa kommunikoidaan käsimerkkien avulla ja kävimme merkit läpi. Sitten vain eteenpäin!

Tunnelissa on niin kova kohina, että jokainen sai korvatulpat korviinsa. Istuimme hetken aikaa penkillä ja seurasimme, kun meitä kokeneemmat lentäjät sinkoilivat tunnelissa käsittämätöntä vauhtia ylös ja alas, tekivät kuperkeikkoja ilmassa ja leijuivat paikallaan. Olen aina rakastanut Hämähäkkimiestä ja lentäjien liikkumisessa oli juuri kyseisen supersankarin elkeitä, seitti vain puuttui. Yhtäkkiä nimeni ilmestyi ruudulle ja se tarkoitti, että minun lentovuoroni oli seuraavana! Tunneliin kuljetaan ovesta ja ikään kuin kaadutaan tuulta vasten. Kouluttaja oli jo sisällä ottamassa minua kiinni. Pelkään korkeita paikkoja ja kaikenlaista riskinottoa, joten yllätyin itsekin kuinka rohkeasti uskalsinkaan heittäytyä. Kaaduin vain eteenpäin, kouluttaja otti minut kiinni ja tunsin, kuinka tuuli nosti minut heti ylöspäin.


Tuulessa oli valtava voima, keskityin pitämään leukaani ylhäällä ja seuraamaan kouluttajan käsimerkkejä. Pienilläkin liikkeillä oli iso merkitys, jos halusi ylöspäin tai alas. Mutta ilma kannatteli ja minä lensin! Eikä kyseessä ollut tällä kertaa uni vaan lensin ihan oikeasti. Hymyilin leveästi koko lennon ajan. Minuutti kului nopeasti ja poistuin ovesta takaisin odotustilaan. Koko kehoni tärisi, onnen tärinää, sillä tunne oli niin huikea! Vaimoni kävi myös lentämässä ja näytimme molemmat toisillemme peukkua, hän nautti siitä onneksi vähintään yhtä paljon.

Jälkimmäinen lento oli vielä vauhdikkaampi, kouluttaja pyöritti meitä jokaista tunnelissa ylös asti, jonka jälkeen tuntui kuin olisimme suorastaan tippuneet alas, ainakin itseäni kouraisi mahanpohjasta! Tunnelma odotustilassa oli myös huikea, jokaiselle lentäjälle taputettiin ja iskettiin high five-kouraan, kun lento oli ohi. Vaikutti siltä, että asiaa harrastavilla oli loistava porukka keskenään, jossa vallitsi positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Moni harrasti myös laskuvarjohyppyä tuulitunnelin lisäksi.

Lentojen jälkeen palautimme varusteet ja kiitimme kouluttajaa, joka kehui meitä luonnonlahjakkuuksiksi. Kannusti tulemaan toistekin lentämään - ja voi hyvin olla, että menemme! Kokemus oli aivan mahtava. En keksi parempaa tapaa irtaantua arjen pyörityksestä, kuin mennä toisen kanssa yhdessä jonkin uuden ja jännittävän äärelle, jossa on pakko vähän heittäytyä. Kävimme lentämisen jälkeen oluella ja tuntui aivan samalta, kuin suhteemme alkuaikoina; juttua ja intoa riitti, perhosia oli vatsassa ja toisen kanssa koki syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Käykää ihmiset lentämässä!




Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives