Et voi olla sitä mitä et näe


"Isä ja poika joutuivat kolariin. Isä menehtyi ja poika vietiin pahoin loukkaantuneena sairaalaan. Päivystävä kirurgi totesi pojan nähtyään, ettei voi leikata, sillä potilas on hänen oma poikansa. Miten tämä voi olla mahdollista?"

Rakastin tätä arvoitusta, kun olin 13-vuotias. Siihen kätketyn jujun oivaltaminen lähestulkoon räjäytti tajuntani - kuten niin moni maailmankuvaa muokkaava oivallus tekee murrosikäisen päässä. Kuljeskelin omahyväisen näköisenä paikasta toiseen, ikään kuin minulla olisi hallussani suurikin salaisuus, ja testasin arvoituksellani muita ihmisiä. 
Jostain syystä juttu palasi mieleeni eilen, kun olin seurueessa jossa yksi kertoi olevansa turvamies. Tähän toinen heitti, että "eikös se oo nykyään turvahenkilö" ja kaikki nauroivat. 

Olen törmännyt vastaavanlaiseen henkilöhuumoriin aiemminkin, jossa argumentointi liikkuu tällä tasolla: Me Naiset-lehdestä tulee Me Henkilöt, Hämähäkkimiehestä Hämähäkkihenkilö ja poikamiestytöstä henkilöhenkilöhenkilö! Näissä ei ole järjen hiventä, mutta moni kokee niiden silti todistavan sen, että keskustelu kielestä ja sen sukupuolittuneisuudesta on täyttä ajanhukkaa. Tähän tuntui viittavan myös eilinen naureskelu. Jonkinlaisena keskustelun käynnistäjänä koko sukupuolineutraalille kielenkäytölle taisi toimia Aamulehti syksyllä 2017 linjatessaan, että lehti luopuu -mies päätteistä (esimerkiksi lakimies ja palomies) ja korvaa ne neutraalimmilla ilmaisuilla (juristi ja pelastaja). Moni järkyttyi, närkästyi ja jopa suuttui tästä käänteestä (Aamulehden linjaus synnytti Suomessa kohunAamulehden sanaroviotSukupuolineutraaleistä sanavalinnoista vilkas keskustelu). Tämän seurauksena syntyi myös henkilöhuumori. Tosiasia on kuitenkin se, että kieli muuttuu ja elää; se on sen elinehto, sillä maailma ympärillämme muuttuu myös. Esimerkiksi Kielitoimiston sanakirjaa on tänä vuonna päivitetty jo yli tuhannen sana-artikkelin kohdalla ja uusia sanoja sanakirjaan on lisätty reilut 600! Hävikkiruoka, tubettaa, G-piste, nihkeillä. Kukaan ei tunnu kauhistuvan näistä - kunhan palomies pysyy palomiehenä!

Todellisuus siis luo kieltä, mutta kielikin luo todellisuutta. Yhdysvaltalaisen näyttelijän Marie Wilsonin toteamus "You can't be what you can't see" on aina yhtä ajankohtainen. 1,5-vuotias tyttäreni on tällä hetkellä todella kiinnostunut autoista ja moottoripyöristä. Haemme kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja ja luemme niitä yhdessä. Pikkukaverit-sarja on erityisen mieleinen: Paulin paloauto, Antin ambulanssi, Matin matkailuauto, Nikon nosturi, Rikun ralliauto ja Miskan moottoripyörä. Antin ambulanssin apukuski taisi olla tyttö, muuten pojat seikkailevat keskenään. Toinen tyttäreni suosikki on Sharon Rentin Päivä eläinten autokorjaamolla, jossa Valtteri-koira tutustuu isänsä autokorjaamoon.



"Valtteri pitää erityisesti nimen "poika"-osuudesta. Se tarkoittaa, että jonakin päivänä tämä kaikki on Valtterin."

Kuinka virkistävää jos huoltoaseman nimi olisikin Bassetti ja tytär! Veera pitää erityisesti nimen "tytär"-osuudesta. Se tarkoittaa, että jonakin päivänä tämä kaikki on Veeran. Mutta sellainen ratkaisuhan olisi nimenomaan poikkeuksellinen. Ja lukisiko kukaan sellaista pienelle pojalleen - eihän siinä olisi mitään samaistumispintaa? 


Pelkään, että jos tyttöni kiinnostus autoihin jatkuu, voi se hiipua ihan siitä syystä, että kuvasto on niin sukupuolittunutta. Lastenkirjojen ja elokuvien pitäisi avata ovia ja laajentaa maailmankuvaa, ei poissulkea tai rajata mitään. Sama juttu tietenkin toisinpäin - kuinka paljon pienet pojat näkevät kirjoissa ja elokuvissa toisia poikia kuvattuina esimerkiksi kauniissa tai hoivaavissa rooleissa?  


Suosituksia ja vinkkejä "erilaisista" lastenkirjoista otetaan vastaan! 

Lähetä kommentti

Designed by FlexyCreatives