29.5.2018

Sukupuoli ei ole yhteistä riistaa


Kohtasin 18-vuotiaana Helsingin yössä pojan, joka valloitti minut niin jutuillaan kuin ulkonäöllään ja päädyimme lopulta suutelemaan keskellä tanssilattiaa. Jatkoimme yhdessä pizzeriaan, jossa flirttailu ja jutustelu jatkui. Vaihdettuamme puhelinnumeroita muistan pojan ottaneen minua kädestä kiinni ja sanoneen, että minun olisi tärkeä tietää eräs asia. Hän oli syntynyt tytöksi, mutta tiennyt jo pitkään olevansa poika. Korjausprosessi oli kesken ja hän toivoi minun ymmärtävän. Poika jätti pallon minulle ja pyysi olemaan yhteydessä jos haluaisin vielä tavata. En ymmärtänyt, en ottanut yhteyttä, enkä tavannut häntä enää koskaan.

Kirjailija Leo Buscaglia on sanonut, että kivuliain asia kokea ei ole tappio vaan katuminen. Jokainen varmasti löytää elämänsä varrelta tällaisia kipukohtia; itselläni oma pelkuruuteni tämän pojan suhteen on yksi kivuliaimmista asioista - edelleen. Kipeää ei niinkään tee ajatus menetetystä mahdollisuudesta toisen kanssa, vaan se oman ajattelumaailman kapeus ja toisen ihmisen torjuminen sieltä ajattelemattomuuden umpiosta käsin. 18-vuotiaana näin kaksi sukupuolta niin mahdottoman tarkkarajaisina, miehet miehinä ja naiset naisina. Normaalia ja toivottavaa oli viehättyä vastakkaisesta sukupuolesta. Mutta kerta omaakin kurkkuani kuristi orastava pelko siitä, että saatoin pitää naisia vähän liiankin viehättävinä, niin sukupuoltaan mieheksi korjaava nainen oli tässä kontekstissa kuin toiselta planeetalta. Kaikki erilaisuus tuntui uhkaavalta, oli se sitten minussa kytevää tai siinä toisessa.

Neljäntoista vuoden aikana olen kasvanut paljon. Mitä planeettoihin ja avaruuteen tulee, näen sukupuolen nykyään hyvin samalla tavalla, kuin Setan puheenjohtaja Viima Lampinen:

"Sukupuolesta keskustellaan usein niin kuin se olisi jana, jonka toisessa päässä on nainen, toisessa mies. Minusta sukupuoli on ennemmin kuin avaruus, jossa ei ole ääripäitä. Jokaisella on sukupuoliavaruudessa oma paikkansa, ja sen paikan tunnistaa parhaiten itse." 

Sen paikan tunnistaa jokainen itse. Pohdin tätä viimeksi kuluneena viikonloppuna, kun ystäväni kertoi tapahtumasta, jonka oli järjestänyt jokin aika sitten. Tapahtumaan ilmoittauduttiin etukäteen täyttämällä suppea henkilötietolomake, mutta ystäväni oli unohtanut kysyä lomakkeessa sukupuolta. Hän olisi tarvinnut sukupuolijakaumaa näin jälkikäteen ja pähkäili, että voisikohan sen nimitiedoista kuinka hyvin päätellä. Kerroin, että ei voi päätellä, piste. Reijo tai Raija voivat olla ihan mitä vaan ja heillä on oikeus määritellä se itse. Loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen ja inhimillinenkin periaate, mutta koska yhteiskunta on edelleen varsin kankeasti sukupuolittunut, on normeja, rooleja ja sukupuolen kahtiajakoa pyrittävä aktiivisesti purkamaan - niin rakenteellisella kuin asenteellisella tasolla.  

Itseäni kuvailisin cisnaiseksi. Cis on alkuaan latinaa ja tarkoittaa "tällä puolen". Sukupuoli-identiteettini siis vastaa minulle syntymässä määriteltyä sukupuolta ja siihen kulttuurissa liitettyjä odotuksia (okei, tämän jälkimmäisen suhteen takeltelen välillä). Valtaosa ihmisistä kokee sukupuolensa vastaavalla tavalla, mutta eivät läheskään kaikki. Ja kun käydään keskustelua sukupuolen moninaisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta, tuntuu välillä siltä, että ihmisten sietokyky läikkyy helposti yli laidan. Kuten kävi syksyllä 2016 Opetushallituksen julkaistua uuden oppaan "Tasa-arvotyö on taitolaji". Opas oli yksinkertaisesti tarkoitettu työkaluksi opettajille, jotta he voisivat tiedostaa ja halutessaan haastaa sukupuolittuneita käytänteitä omassa työssään. Tieto oppaasta synnytti heti kohun ja keskustelu oli vilkasta:


"Luulis olevan koulussa tärkeämpiäkin asioita."

"Eikö sitten enää ole poikia ja tyttöjä? Pitäis varmuuden vuoksi sitten leikata ulkoiset tunnusmerkit sitten veks."
"Jos nyt vaan annettaisiin tyttöjen olla tyttöjä ja poikien poikia."
"Loppujen lopuksi ei ole pahaa eikä häpeällistä olla syntynyt omassa kehossaan oman sukupuolensa edustajana, vaikka kouluissa sitä näytetäänkin nyt pelkäävän."
Iltalehti


Yle

Sukupuoli muuntuu ihmisten välisessä keskustelussa nopeasti omaisuudeksi, jota voi ja jota pitää hallita. Tältä osin vastustus muistuttaa kielteistä suhtautumista tasa-arvoiseen avioliittolakiin tai sateenkaariperheisiin, jossa avioliitto ja vanhemmuus nähdään myös vahvasti tietynlaisena. Ihminen ei kuitenkaan koskaan ole kyennyt elämään toisten asettamien odotusten mukaisesti, jos se repii ihmistä itseään sisältä rikki. Elämän, ja niin myös sukupuolen, moninaisuus löytää aina keinot toteuttaa itseään. On kaikkien etu, että yhteiskunta ja ihmiset itse, antavat sen suhteen toinen toisilleen vapautta.


Palaan ajatuksissani siihen pizzeriaan aina aika ajoin. Olisinpa ollut silloin vähemmän urpo. Nähnyt toisen ihmisen enkä vain omia lokeroitani. Toivon meille molemmille vapautta ja hyväksytyksi tulemista elämämme loppuun saakka. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti